Minä rakastan Suomea, olen aina rakastanut. Olen aina ollut ylpeä siitä, miten näin pieni maa ponnistaa ylöspäin suurten rinnalle silti aina jopa järjenvastainen nöyryys rinnassa. Usein mietin, miten näin pienestä maasta edes voi löytyä niin suuri määrä osaamista.
Tänä aikana, kun suomalaisuus halutaan määritellä valkoihoisuuden kautta, haluan muistuttaa kaikille, miten paljon kaikkea muuta on suomalaisuus ja miksi isänmaallinen voi olla olematta sisäänpäinkääntynyt.
Näinä vaikeina aikoina hyvinvointivaltiotamme unohtaa välillä arvostaa. Minulla oli Saksassa kiinalainen kämppis, joka piti pohjoismaita maanpäällisenä taivaana. Hän ei silti voinut uskoa korviaan, kun kerroin, että sen lisäksi, että voimme opiskella yliopistossa ilmaiseksi, saamme valtiolta myös rahaa joka kuukausi opintojemme tueksi. Vaikka olen kauhuissani opintotukeen kohdistuvista leikkauksista (vieväthän leikkaukset minulta toimeentuloni), en aina tajua arvostaa sitä, että ylipäätään saan jonkinlaista tukea. Tässä maassa meidän ei tarvitse miettiä, onko meillä tarpeeksi varoja, jotta voimme mennä yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Meillä on perhetaustasta huolimatta kaikilla mahdollisuus kouluttautua ja edetä valitsemaamme polkua.
Meillä ei myöskään ajatella, että lapsen tulisi olla tiettyä sukupuolta, että hänet ylipäätään kannattaa kouluttaa. Minä voin edetä urallani korkealle ja minua arvostetaan, vaikka olen nainen. Vaikka tasa-arvo ei ole missään mielessä valmis, olen kuitenkin onnellinen, ettei minun kotimaassani yleisesti sanota: Sinä et voi tehdä noin, koska sinä olet tyttö. Jos sanotaankin, minä ainakin itse tiedän, ettei se ole totta. Minä voin tehdä kaikkea, vaikka olen tyttö. Minä voin tehdä kaikkea, koska olen tyttö.
Ja lääkäriinkin me pääsemme, kun on tarvis! On totta, taas, ettei julkinen terveydenhuolto aina toimi niin kuin pitäisi, ja huonoja kokemuksia on monilla, minullakin. Mutta on hyviäkin, ja paljon! Olen saanut todella hyvää hoitoa sairauksiini, minut on otettu vakavasti, minut on ohjattu jatkotutkimuksiin kun on ollut tarvis. Olen tavannut hoitajia, jotka silminnähden rakastavat työtään. Olen kohdannut ammattitaitoisia lääkäreitä, jotka ovat osanneet kysyä oikeat kysymykset ja löytäneet sairauteni syyn sieltä, missä vähiten kuvittelin sen olevan. Näitä kokemuksia muistellen toivon, että Suomi muistaisi pitää kiinni tästä hyvinvoinnista, eikä lähtisi leikkaamaan siitä. Kyllähän me kaikki myönnämme, miten tärkeää on pitää toisista huolta?
Tämän hyvinvoinnin keskellä unohtaa arvostaa sellaistakin luksusta kuin puhdasta ilmaa, hanasta juoksevaa vettä tai sisävessaa - emme muista arvostaa näitä asioita, sillä ne ovat meille itsestäänselvyyksiä. Me emme tarvitse hengityssuojaimia, kun lähdemme kaupungille, eikä meidän tarvitse miettiä, mistä saamme puhdasta vettä. Suomalaisista sanotaan usein, että meillä on poikkeuksellisen läheinen suhde luontoon. Kaupunkilaiselle tämä näkemys tuntuu joskus vähän oudolta ja romantisoivalta, muttei välttämättä ole sittenkään niin kaukaahaettu. Onhan meillä toden totta metsää aivan tässä kaupungin kupeessa, ja sinne voin mennä rentoutumaan ja hengittämään havupuiden tuoksua, kun siltä tuntuu. Voimme myös tämänkaltaisina pakkasöinä katsella taivaalle ja nähdä saastepilven sijasta tähtitaivaan. Suomesta sanotaan, että me olemme tuhansien järvien maa, mikä ei ole totta - me olemme kymmenien tuhansien järvien maa! Minne muualle suomalainen kaipaakaan juhannuksena, kuin mökille järvenrantaan, saunasta uimaan viileään veteen? Tai ehkä saunasta jäiseen järveen tammikuussa?
Meillä on uskomattoman rikas kulttuuri. Viiden miljoonan ihmisen maaksi meillä on käsittämätön määrä maailmanluokan taiteilijoita ja esiintyjiä. Festareilla mietin usein, miten paljon tänne oikeasti tulee ihmisiä ulkomaisen vetonaulan perässä ja kuinka moni tulee jonkun suomalaisen artistin takia, kuten minä. Ruisrockissa kaikkein isoin yleisö oli Vesalalla, toiseksi isoin Cheekillä ja kolmanneksi isoin Chisulla.
Tiesittekö, että Suomessa kuunnellaan poikkeuksellinen määrä paitsi kotimaista musiikkia, myös kotimaan kielellä laulettua musiikkia? Esimerkiksi Saksassa leijonanosa listoille sijoittunutta musiikkia on ennen kaikkea englanninkielistä, ja englanninkielisestä musiikista isoin osa on ulkomaisten esittämää. Viidenkymmenen kuunnelluimman kappaleen joukkoon mahtuu vain kaksi saksalaisen saksaksi esittämää kappaletta. Meillä Suomessa kuitenkin suosioon on paljon helpompi päästä omalla kielellä, mikä on epätavallista siksikin, että olemme hyvin pieni kielialue. Miltä mahtaisi kuulostaa, jos suuret artistimme, kuten PMMP, Sanni, Haloo Helsinki! tai Antti Tuisku olisivat esiintyneet englanniksi? Voisitteko silti ajatella heille suurta suosiota kotimaassamme? Niinpä. Englanniksi esiintyvät artistit, kuten ALMA tai Saara Aalto, taas suuntautuvat ennen kaikkea ulkomaille.
Ja katsokaa nyt sitä Saara Aaltoa! (Ymmärrän, että monet ovat väsyneitä hänen hehkutukseensa, mutta uhratkaa hänelle silti ajatus.) Hän on ponnistanut itsensä ensin koko tämän kansan tietoisuuteen, sen jälkeen kovaa kyytiä koko maailman eteen. Hän on kotoisin Oulunsalosta, jossa on 10 000 ihmistä. Ja silti hänellä on sellaisia taitoja, joiden turvin hän saa tuhansien ihmisten tuen maialman suurimmassa laulukilpailussa! Eilen esiintyessään Senaatintorilla Aalto sanoi, että hänelle naureskeltiin, ettei hän voi pärjätä niin suuressa kilpailussa, koska on suomalainen. Aalto huomautti, että suomalaisilla on aivan samat kyvyt kuin kenellä tahansa, eikä se, että on kotoisin pienestä maasta, vähennä näitä taitoja. Tätä on suomalainen sisu! Ja pärjäämmehän me urheilunkin saralla: taas viime keväänä olimme jääkiekon MM-finaalissa raivattuamme tieltämme sellaisia maita kuin Venäjän, USAn tai Kanadan, joka tosin pani meille kampoihin sitten finaalissa.
Ja kun kulttuurin saralla ollaan, niin kirjallisuutta ei ainakaan sovi unohtaa. Ulla-Lena Lundbergin, Jussi Valtosen ja Laura Lindstedtin Finlandian voittaneet romaanit olivat kaikki maailmanluokan romaaneja, joita lukiessa suorastaan haukkoi henkeään. Muutenkin miellä - taas musiikkikohtaan viitaten - luetaan valtavasti juuri kotimaista, suomen kielellä kirjoitettua kirjallisuutta. Ja miksi ei luettaisi, kun ottaa huomioon, miten loistavia kirjailijoita meiltä löytyy. Tänä vuonna Finland-palkintoehdokkaiden asettajat olivat todellisissa paineissa, sillä tänä vuonna on julkaistu poikkeuksellisen paljon hyvää kotimaista kirjallisuutta, eikä pelkästään tuttujen ja tunnettujen kirjailijoiden teoksia, vaan myös aivan uusien tuttavuuksien kirjoja - Minna Rytisalo, Hanna Weselius, Aino Kivi, Inkeri Markkula, Henri Pulkkinen... Unohtamatta tietenkään huippudekkaristejamme, kuten Leena Lehtolaista, Outi Pakkasta, Ilkka Remestä tai Antti Tuomaista. Ja niin, suomalaisnainenhan sekin oli, joka kirjoitti muumeista ja jonka kirjoja on käännetty 46 kielelle. Hänen teoksistaan koottua taidenäyttelyä muuten käytiin katsomassa Ateneumissa vuonna 2014 yli 300 000 kertaa!
Mitä taas tulee suomen kieleen, niin käyttäkää hetki sen miettimiseen, miten kertakaikkisen monipuolinen kieli meillä on. Ja niin kaunis! Rakkauteni suomen kieleen ohjasi minut opiskelemaan sitä yliopistoon. Me pystymme pienillä kielen rakennuspalikoilla osoittamaan esimerkiksi sanomamme sävyä, potentiaalia, kyseenalaisuutta tai arvelua. Kielemme monipuolisuus on varmasti osasyy siihen, miksi niin moni muusikko tahtoo esiintyä suomen kielellä. Kielemmehän taipuu mihin vain, ja kuulostaa laulettuna niin kauniilta! Kielemme on myös hyvin ainutlaatuinen, onhan meillä vain kaksi suurta sukulaiskieltä, joista toinen on hyvin kaukainen.
Sotapakolaisten aikana sitä muistaa arvostaa sitäkin, että Suomi on vakaa ja turvallinen maa. Meidän ei tarvitse aktiivisesti pelätä sotaa tai pommituksia. Meidän ei tarvitse miettiä ulkonaliikkumiskieltoa, kun lähdemme illalla juhlimaan.
Viimeiseksi haluan sanoa jotain suomalaisten sisäänpäinkääntyneisyydestä. On totta, ettemme me ole suuna päänä juttelemassa tuntemattomille. Kun me menemme bussiin, me menemme ensisijaisesti istumaan yksin ikkunalle ja vasta toissijaisesti toisen viereen, emmekä silloinkaan tervehdi. Viihdymme omissa oloissamme. Ulkomaalaiset kummastelevat tätä ja kokevat suomalaiset ehkä vähän nuiviksi, ynseiksi, jopa vihamielisiksi. Minulle kuitenkin sopii oikein hyvin, ettemme puhu niin paljon tuntemattomille. Kun takana on raskas työpäivä, minä en edes jaksaisi tehdä tuttavuutta jonkun uuden tyypin kanssa - vaan mieluummin istun siellä ikkunan vieressä yksin omissa ajatuksissani, kuulokkeet ehkä korvilla. Ja kuitenkin: jos joku tulee juttelemaan minulle, en koskaan suhtaudu tähän ihmiseen vihamielisesti. Samoin harvoin tuntematon suhtautuu minuun vihamielisesti, jos vaihdan pari sanaa. Jos tilanne on oikea, kyllä me juttelemme tuntemattomille, ja niistä kohtaamisista tulee hyvä mieli. Meillä ei vain ole tarvetta puhua koko ajan - niin kuin joku sanoi, suomalainen puhuu vain, jos on asiaa. Samoin me hymyilemme, kun on syytä. Se sopii minulle oikein hyvin. En jaksaisi esittää iloista, pirteää ja puheliasta tilanteessa, jossa en sitä aidosti ole.
Minä rakastan Suomea. Tämä on hyvä maa. Pidetään siitä huolta.
Tänä aikana, kun suomalaisuus halutaan määritellä valkoihoisuuden kautta, haluan muistuttaa kaikille, miten paljon kaikkea muuta on suomalaisuus ja miksi isänmaallinen voi olla olematta sisäänpäinkääntynyt.
Näinä vaikeina aikoina hyvinvointivaltiotamme unohtaa välillä arvostaa. Minulla oli Saksassa kiinalainen kämppis, joka piti pohjoismaita maanpäällisenä taivaana. Hän ei silti voinut uskoa korviaan, kun kerroin, että sen lisäksi, että voimme opiskella yliopistossa ilmaiseksi, saamme valtiolta myös rahaa joka kuukausi opintojemme tueksi. Vaikka olen kauhuissani opintotukeen kohdistuvista leikkauksista (vieväthän leikkaukset minulta toimeentuloni), en aina tajua arvostaa sitä, että ylipäätään saan jonkinlaista tukea. Tässä maassa meidän ei tarvitse miettiä, onko meillä tarpeeksi varoja, jotta voimme mennä yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Meillä on perhetaustasta huolimatta kaikilla mahdollisuus kouluttautua ja edetä valitsemaamme polkua.
Meillä ei myöskään ajatella, että lapsen tulisi olla tiettyä sukupuolta, että hänet ylipäätään kannattaa kouluttaa. Minä voin edetä urallani korkealle ja minua arvostetaan, vaikka olen nainen. Vaikka tasa-arvo ei ole missään mielessä valmis, olen kuitenkin onnellinen, ettei minun kotimaassani yleisesti sanota: Sinä et voi tehdä noin, koska sinä olet tyttö. Jos sanotaankin, minä ainakin itse tiedän, ettei se ole totta. Minä voin tehdä kaikkea, vaikka olen tyttö. Minä voin tehdä kaikkea, koska olen tyttö.
Ja lääkäriinkin me pääsemme, kun on tarvis! On totta, taas, ettei julkinen terveydenhuolto aina toimi niin kuin pitäisi, ja huonoja kokemuksia on monilla, minullakin. Mutta on hyviäkin, ja paljon! Olen saanut todella hyvää hoitoa sairauksiini, minut on otettu vakavasti, minut on ohjattu jatkotutkimuksiin kun on ollut tarvis. Olen tavannut hoitajia, jotka silminnähden rakastavat työtään. Olen kohdannut ammattitaitoisia lääkäreitä, jotka ovat osanneet kysyä oikeat kysymykset ja löytäneet sairauteni syyn sieltä, missä vähiten kuvittelin sen olevan. Näitä kokemuksia muistellen toivon, että Suomi muistaisi pitää kiinni tästä hyvinvoinnista, eikä lähtisi leikkaamaan siitä. Kyllähän me kaikki myönnämme, miten tärkeää on pitää toisista huolta?
Tämän hyvinvoinnin keskellä unohtaa arvostaa sellaistakin luksusta kuin puhdasta ilmaa, hanasta juoksevaa vettä tai sisävessaa - emme muista arvostaa näitä asioita, sillä ne ovat meille itsestäänselvyyksiä. Me emme tarvitse hengityssuojaimia, kun lähdemme kaupungille, eikä meidän tarvitse miettiä, mistä saamme puhdasta vettä. Suomalaisista sanotaan usein, että meillä on poikkeuksellisen läheinen suhde luontoon. Kaupunkilaiselle tämä näkemys tuntuu joskus vähän oudolta ja romantisoivalta, muttei välttämättä ole sittenkään niin kaukaahaettu. Onhan meillä toden totta metsää aivan tässä kaupungin kupeessa, ja sinne voin mennä rentoutumaan ja hengittämään havupuiden tuoksua, kun siltä tuntuu. Voimme myös tämänkaltaisina pakkasöinä katsella taivaalle ja nähdä saastepilven sijasta tähtitaivaan. Suomesta sanotaan, että me olemme tuhansien järvien maa, mikä ei ole totta - me olemme kymmenien tuhansien järvien maa! Minne muualle suomalainen kaipaakaan juhannuksena, kuin mökille järvenrantaan, saunasta uimaan viileään veteen? Tai ehkä saunasta jäiseen järveen tammikuussa?
Meillä on uskomattoman rikas kulttuuri. Viiden miljoonan ihmisen maaksi meillä on käsittämätön määrä maailmanluokan taiteilijoita ja esiintyjiä. Festareilla mietin usein, miten paljon tänne oikeasti tulee ihmisiä ulkomaisen vetonaulan perässä ja kuinka moni tulee jonkun suomalaisen artistin takia, kuten minä. Ruisrockissa kaikkein isoin yleisö oli Vesalalla, toiseksi isoin Cheekillä ja kolmanneksi isoin Chisulla.
Tiesittekö, että Suomessa kuunnellaan poikkeuksellinen määrä paitsi kotimaista musiikkia, myös kotimaan kielellä laulettua musiikkia? Esimerkiksi Saksassa leijonanosa listoille sijoittunutta musiikkia on ennen kaikkea englanninkielistä, ja englanninkielisestä musiikista isoin osa on ulkomaisten esittämää. Viidenkymmenen kuunnelluimman kappaleen joukkoon mahtuu vain kaksi saksalaisen saksaksi esittämää kappaletta. Meillä Suomessa kuitenkin suosioon on paljon helpompi päästä omalla kielellä, mikä on epätavallista siksikin, että olemme hyvin pieni kielialue. Miltä mahtaisi kuulostaa, jos suuret artistimme, kuten PMMP, Sanni, Haloo Helsinki! tai Antti Tuisku olisivat esiintyneet englanniksi? Voisitteko silti ajatella heille suurta suosiota kotimaassamme? Niinpä. Englanniksi esiintyvät artistit, kuten ALMA tai Saara Aalto, taas suuntautuvat ennen kaikkea ulkomaille.
Ja katsokaa nyt sitä Saara Aaltoa! (Ymmärrän, että monet ovat väsyneitä hänen hehkutukseensa, mutta uhratkaa hänelle silti ajatus.) Hän on ponnistanut itsensä ensin koko tämän kansan tietoisuuteen, sen jälkeen kovaa kyytiä koko maailman eteen. Hän on kotoisin Oulunsalosta, jossa on 10 000 ihmistä. Ja silti hänellä on sellaisia taitoja, joiden turvin hän saa tuhansien ihmisten tuen maialman suurimmassa laulukilpailussa! Eilen esiintyessään Senaatintorilla Aalto sanoi, että hänelle naureskeltiin, ettei hän voi pärjätä niin suuressa kilpailussa, koska on suomalainen. Aalto huomautti, että suomalaisilla on aivan samat kyvyt kuin kenellä tahansa, eikä se, että on kotoisin pienestä maasta, vähennä näitä taitoja. Tätä on suomalainen sisu! Ja pärjäämmehän me urheilunkin saralla: taas viime keväänä olimme jääkiekon MM-finaalissa raivattuamme tieltämme sellaisia maita kuin Venäjän, USAn tai Kanadan, joka tosin pani meille kampoihin sitten finaalissa.
Ja kun kulttuurin saralla ollaan, niin kirjallisuutta ei ainakaan sovi unohtaa. Ulla-Lena Lundbergin, Jussi Valtosen ja Laura Lindstedtin Finlandian voittaneet romaanit olivat kaikki maailmanluokan romaaneja, joita lukiessa suorastaan haukkoi henkeään. Muutenkin miellä - taas musiikkikohtaan viitaten - luetaan valtavasti juuri kotimaista, suomen kielellä kirjoitettua kirjallisuutta. Ja miksi ei luettaisi, kun ottaa huomioon, miten loistavia kirjailijoita meiltä löytyy. Tänä vuonna Finland-palkintoehdokkaiden asettajat olivat todellisissa paineissa, sillä tänä vuonna on julkaistu poikkeuksellisen paljon hyvää kotimaista kirjallisuutta, eikä pelkästään tuttujen ja tunnettujen kirjailijoiden teoksia, vaan myös aivan uusien tuttavuuksien kirjoja - Minna Rytisalo, Hanna Weselius, Aino Kivi, Inkeri Markkula, Henri Pulkkinen... Unohtamatta tietenkään huippudekkaristejamme, kuten Leena Lehtolaista, Outi Pakkasta, Ilkka Remestä tai Antti Tuomaista. Ja niin, suomalaisnainenhan sekin oli, joka kirjoitti muumeista ja jonka kirjoja on käännetty 46 kielelle. Hänen teoksistaan koottua taidenäyttelyä muuten käytiin katsomassa Ateneumissa vuonna 2014 yli 300 000 kertaa!
Mitä taas tulee suomen kieleen, niin käyttäkää hetki sen miettimiseen, miten kertakaikkisen monipuolinen kieli meillä on. Ja niin kaunis! Rakkauteni suomen kieleen ohjasi minut opiskelemaan sitä yliopistoon. Me pystymme pienillä kielen rakennuspalikoilla osoittamaan esimerkiksi sanomamme sävyä, potentiaalia, kyseenalaisuutta tai arvelua. Kielemme monipuolisuus on varmasti osasyy siihen, miksi niin moni muusikko tahtoo esiintyä suomen kielellä. Kielemmehän taipuu mihin vain, ja kuulostaa laulettuna niin kauniilta! Kielemme on myös hyvin ainutlaatuinen, onhan meillä vain kaksi suurta sukulaiskieltä, joista toinen on hyvin kaukainen.
Sotapakolaisten aikana sitä muistaa arvostaa sitäkin, että Suomi on vakaa ja turvallinen maa. Meidän ei tarvitse aktiivisesti pelätä sotaa tai pommituksia. Meidän ei tarvitse miettiä ulkonaliikkumiskieltoa, kun lähdemme illalla juhlimaan.
Viimeiseksi haluan sanoa jotain suomalaisten sisäänpäinkääntyneisyydestä. On totta, ettemme me ole suuna päänä juttelemassa tuntemattomille. Kun me menemme bussiin, me menemme ensisijaisesti istumaan yksin ikkunalle ja vasta toissijaisesti toisen viereen, emmekä silloinkaan tervehdi. Viihdymme omissa oloissamme. Ulkomaalaiset kummastelevat tätä ja kokevat suomalaiset ehkä vähän nuiviksi, ynseiksi, jopa vihamielisiksi. Minulle kuitenkin sopii oikein hyvin, ettemme puhu niin paljon tuntemattomille. Kun takana on raskas työpäivä, minä en edes jaksaisi tehdä tuttavuutta jonkun uuden tyypin kanssa - vaan mieluummin istun siellä ikkunan vieressä yksin omissa ajatuksissani, kuulokkeet ehkä korvilla. Ja kuitenkin: jos joku tulee juttelemaan minulle, en koskaan suhtaudu tähän ihmiseen vihamielisesti. Samoin harvoin tuntematon suhtautuu minuun vihamielisesti, jos vaihdan pari sanaa. Jos tilanne on oikea, kyllä me juttelemme tuntemattomille, ja niistä kohtaamisista tulee hyvä mieli. Meillä ei vain ole tarvetta puhua koko ajan - niin kuin joku sanoi, suomalainen puhuu vain, jos on asiaa. Samoin me hymyilemme, kun on syytä. Se sopii minulle oikein hyvin. En jaksaisi esittää iloista, pirteää ja puheliasta tilanteessa, jossa en sitä aidosti ole.
Minä rakastan Suomea. Tämä on hyvä maa. Pidetään siitä huolta.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti