Läpi koko maan (Saksa 2016, osa 1)

Hallihallo! (<- uusin oppimani tervehdys)

Mun elämäni hetkisin viikko, ja siitäkin on vielä jäljellä pari päivää.

Viime lokakuussa olin riidellyt poikaystäväni kanssa ja nukkunut sen vuoksi koko yön huonosti. Olin alakuloinen ja väsynyt, kun kömmin aamulla varhain ilmoittautumaan kandiseminaariin. Rakennuksen ovessa oli mainos: Studieren im Sommer in Deutschland? Stipendi haettavana. En olisi todennäköisesti kiinnittänyt mainokseen mitään huomiota, ellen olisi kaivannut piristystä. Ajattelin oikeastaan vaan: vittu mitä paskaa, olisipa kiva päästä pois hetkeksi.

Huhtikuussa sain stipendin Göttingenin yliopistoon, mutten ottanut sitä jotenkin kovin vakavasti. Arvelin, että jokin menee kuitenkin aikataulullisesti tai muuten pieleen. Kun tiistaina aamulla kello kuusi seisoin Turun lentoasemalla laukkuineni matkalippu kädessä en vieläkään ihan uskonut. Pelkäsin, kuten tapaistani on, että jotain menee pieleen. Jos ei muuta niin kone tulee alas ja minä sen mukana.

Mutta täällä ollaan! Huh, huh!

Matkustuspäivänä tiistaina tein aika monia asioita ensimmäistä kertaa. En esimerkiksi ole ennen matkustanut yksin. Aina on ollut joku kokeneempi neuvomassa. Kulkuvälineiden käyttäminen oli vähän niin kuin ongelmanratkaisua: pitää löytää tietty paikka tiettyyn aikaan mennessä, pitää löytää matkalaukku lentoasemalta, ei saa eksyä. Kuulostaahan se nyt hassulta että niin paljon stressasin yksinkertaisia juttuja, mutta toisaalta, olen vaan pieni tyttö suuressa maailmassa. Ja Frankfurtin lentokenttä, se oli valtava.

Tällaisten asioiden äärellä omat ongelmat tuntuvat kovin pieniltä.

Kun sitten istuin Frankfurtin päärautatieasemalta Göttingeniin matkalla olevassa junassa, saatoin viimein hengähtää. Minä todella selvisin ja osasin! Perillä Göttingenissä vastassa oli monta kivaa tuutoria ja pöydät täynnä virvokkeita, makeita ja suolaisia leivoksia ja naposteltavia. Tunsin oloni tosi tervetulleeksi. Yllättynyt olin myös siitä, miten monikulttuurista porukka oli; etenkin Aasiasta oli paljon osallistujia, joitakin myös Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Itse olen ryhmän ainut suomalainen.

Asuntola on tosi jees. Huone on askeettinen, mutta ei sen tarvitse muuta ollakaan. Asun englantilaisen, kazakstanilaisen, puolalaisen, kiinalaisen ja japanilaisen kanssa. Etenkin kiinalaisen tytön kanssa olen kaverustunut, hänen nimensä on Lin ja hän opiskelee sinologiaa eli Kiinan kulttuuria ja historiaa. Koska olen viime aikoina lukenut etenkin Kiinan kulttuurivallankumousta käsitteleviä teoksia, meillä on ollut kiintoisat keskustelut. Kaikki asuintoverit ovat kuitenkin tosi kivoja. Englantilainen tyttö Evelyn osaa tosi hyvin saksaa ja on ollut kesäkurssilla aiemmin, joten hän osaa antaa neuvoja ja vinkkejä ja on muutenkin niin menevä ja tekevä, että menen ikään kuin siinä imussa mukana.

Ekana varsinaisena päivänä meillä oli lähtötasotesti, jossa kartoitettiin kielitaitoa ja arvioitiin, minkä tasoiseen ryhmään meidät laitetaan. Kaikki kielikurssille osallistujat eivät siis suinkaan osaa saksaa kovin paljon jo etukäteen, mikä on minusta tosi siisti juttu. Että tänne voi tulla aika alkeellisellakin kielitaidollakin ja sitten oppia kieltä autenttisessa ympäristössä! Minusta lähtötasotesti meni aika huonosti, mutta tulosten tultua suu loksahti auki: minun kielitasoni on muka C1, joka on toisiksi korkein! Hyväksyn tason B2, jonka olen saavuttanut Suomessa, mutta en C1:tä. Menin kurssille kuitenkin enkä valittanut. Olen paljon huonompi kuin muut, mutta pärjään ihan hyvin. Ainakin opin hyvin! Enkä kai ole täällä näyttämässä kaikille, että katsokaa miten hyvin osaan. Olen unohtanut oppimastani aika paljon, koska saksan kielen kanssa on ollut taukoa, mutta kyllä kai tässä pian alkaa muistua.

Ensimmäisen illan aikana oli ns. saapumisjuhla, eli menimme kapakkaan juomaan olutta (Saksa on olutmaa, Saksa maistuu oluelta) ja tapaamaan uusia ihmisiä. Tarjolla oli myös döneriä, joka on siis kebabia, en tiedä miksi sitä kutsutaan döneriksi, sekä kasvisvaihtoehto kasvissyöjille. Dönerrullassa oli myös hapankaalia, joka on saksalaisten herkku. Olisi pitänyt saada talteen yhden kiinalaistytön ilme, kun hän maistoi sitä! Kulttuurierot ovat sitten hauskoja. Puolalaistyttö kysyi minulta tänään aamiaspöydässä, että juonko oikeasti maitoa aamupalalla. Japanitar taas kysyi puolalaiselta, että aiotko oikeasti syödä tuon. Puolalainen leikkasi paprikaa.

Myöhään yöllä istuin kapakassa juttelemassa tunteja kolmen japanilaisen sekä Linin kanssa huonolla saksalla. Kun tuli myöhä, kukaan ei jaksanut enää edes yrittää puhua hyvää kieltä, vaan puhuimme englantia ja saksaa sotkien ja ihan omalla kieliopilla. Se oli oikeastaan tosi mahtavaa - pääasiahan nimittäin oli, että me ymmärsimme toisiamme. Ja me ymmärsimme. Ei yhteisen kielen aina tarvitse olla englanti.

Ruoka on vähän liian hyvää ja se pelottaa minua. Saksalaiset mm. syövät paljon leipää, eivätkä samanlaista huonoa leipää kuin Suomessa syödään, vaan he ostavat leivän tuoreena leipomosta. Junamatkalla syömäni kahvilasta ostamani täytetty sämpylä pelkästään oli yksi iso ruokaorgasmi, vaikka kyseessä oli vain täytetty leipä. Kaljaahan täällä juodaan paljon kuten mainitsin, ja minäkin juon, vaikken pidä oluesta, oikeastaan se maistuu kamalalta. Mutta kai sitä kuuluu juoda. Juustot ovat tosi rasvaisia mutta tosi herkullisia. Mitään suomalaisia laihdutustuotteita ei todellakaan ole. Saksalaiset juovat myös pääasiassa pullovettä eivätkä niinkään hanasta. Olin kauhuissani tästä asiasta ensimmäisellä Saksan-matkallani, mutta rauhoituin, kun huomasin yhden tosiasian: saksalaiset myös kierrättävät ihan eri mittakaavassa kuin suomalaiset.

Eilen opiskelu lähti kunnolla käyntiin. Kieli on takkuillut tosi paljon, mutta kyllä se alkaa sieltä pian pulputa. Tänään oli jo parempi päivä. Kaikenlaista ohjelmaa on vielä tarjolla: teatteria, esittele kotimaasi -iltoja, urheilua, kokkausta, leffailtoja, fonetiikkaa, ekskursioita, kirjoittamista ja kirjallisuustyöpajaa... Tuntuu, että voimat loppuvat. Yritän osallistua kaikkeen mahdolliseen, mutta olen pienten piirien ihminen ja tosi herkkä ja tarvitsen paljon hiljaisuutta. Tänään en kaupunkikierroksen jälkeen jaksanut lähteä kapakkaan. Perustelin sitä sillä, että haluan olla skarppina huomenna, kun lähdemme ekskursiolle. Pääsen vierailemaan keskiaikaiseen linnaan! Wow!

Tosi monet ihanat asiat odottavat, odottakaapas vaan kun kerron niistä!

- Mira