Han Kang: Vegetaristi. Kuinka pitkälle ulottuu ihmisen oikeus omaan ruumiiseensa?

Han Kang: Vegetaristi (romaani)
Arvio: 8/10, hyvä
Sisältää spoilereita.

Ulkomaisissa kirjablogeissa Han Kangin romaani The Vegetarian alkoi levitä kulovalkean tavoin. Siksi oli riemastuttavaa, että vuonna 2016 Booker-palkittu romaani saatiin suomeksi, ennen kuin ilmiö laantui. Suoraan koreasta käännettyä romaania me suomeksi lukevat emme kuitenkaan saaneet lukea, vaan romaani oli suomennettu englanninnoksesta. Kääntäjä Sari Karhulahti on kuitenkin tehnyt erinomaista työtä, ja vaikken korean kieltä ymmärräkään eikä minulla ole pääsyä alkuteoksen maailmaan, uskon, että tunnelma on onnistuttu välittämään, on nimellä Vegetaristi suomeksi ilmestynyt teos sen verran painavaa ja ahdistavaakin luettavaa.

Romaani kertoo eteläkorealaisesta naisesta nimeltä Yeong-hye, joka, alettuaan nähdä brutaaleja unia, päättää luopua eläinperäisistä tuotteista, ensin lihasta, sitten muusta. Päätös on näennäisen pieni, mutta vaikuttaa maanjäristyksen lailla hänen lähipiiriinsä, joka yrittää tavoin ja toisin vaikuttaa Yeong-hyen päätökseen. Kertojina ovat Yeong-hyen aviomies, lankomies sekä sisar. Romaani jakautuu kolmeen osaan kunkin kertojan mukaan. Merkityksellinen piirre romaanissa onkin juuri se, että tarina on kerrottu ulkopuolisten tarkkailijoiden silmin. Yeong-hyen mieleen lukija ei lainkaan pääse, vaan on ikään kuin samassa asemassa kunkin kertojan kanssa. Sinänsä tämä myös ärsyttää lukijaa, joka haluaisi tulla osalliseksi Yeong-hyeen niin kovin vaikuttavista painajaisista, mutta ehkei painajaisten sisältö olekaan niin merkittävä asia: painajaisistahan painajaisia tekee niiden tunnelma eivätkä välttämättä niinkään tapahtumat.

Ketään romaanin kertojista on vaikea pitää hyvänä ihmisenä. Yeong-hyen mieheen suhtautuminen on ensi riveiltä asti nuivaa. Mies muun muassa kertoo, ettei ole olllut erityisen rakastunut Yeong-hyeen, mutta "suostui ottamaan" tämän vaimokseen, sillä Yeong-hye oli tottelevainen ja kuuliainen vaimo, jolla ei yleensä ollut lainkaan vastaansanomista mihinkään. Siksikin aviomiehen on niin vaikea hyväksyä Yeong-hyen horjumatonta päätöstä lopettaa lihansyönti - kyseessä on Yeong-hyen ensimmäinen aidosti oma päätös, johon miehellä ei ole valtuuksia. Miehen kylmä ja kontrolloiva käytös on lukijasta alusta alkaen vastenmielistä, mutta inho miestä kohtaan kasvaa loppupuolella, kun tämä päätyy raiskaamaan vaimonsa useita kertoja. Mies pitää silti itseään uhrina, sillä Yeong-hye on alkanut vältellä seksuaalista kanssakäymistä miehen kanssa sillä perusteella, että mies hänestä haisee lihalta ja kuolemalta. Vaikka raiskausta ei sanota ääneen eikä kertojaääni romaanissa sitä tuomitse, se on ilmiselvä asia.

Toinen kertoja on Yeong-hyen sisaren aviomies, joka jää nimettömäksi. Toinen osa romaanista on ollut kääntäjälle vaikea paikka, sillä lankoon viitataan ainoastaan hän-pronominilla, englannissa siis he. Ongelmallista tämä on niissä kohdin, joissa puhutaan langosta ja Yeong-hyestä, johon puolestaan lienee viitatun alkuperäistekstissä pronominilla she. Lanko on eroottisessa mielessä ollut kiinnostunut Yeong-hyestä, joka kasvissyönnin aloitettuaan on laihtunut luurankomaiseksi. Lanko kuvasikin eurooppalaisen lukijan mielestä erikoisesti, että laihduttuaan Yeong-hye ei ollut enää niin kaunis kuin oli ollut pyörämpänä; Euroopassahan nimenomaan laihtumista pidettäisiin kaunistumisen merkkinä. Lanko haaveilee eroottisesta videoteoksesta, jossa näyttelisi tunnistamattomana Yeong-hye. Taideteos päädytäänkin toteuttamaan, mutta sen tekemisen jälkeen myös lanko päätyy yhdyntään Yeong-hyen kanssa, alun perin tämän suostumuksesta, sitten tämän tahtomatta. Toisin sanoen myös lanko raiskaa Yeong-hyen.

Viimeinen kertoja on sisar In-hye, joka on henkilöistä ainut, joka haluaa auttaa Yeong-hyetä ja näkee tämän ennen kaikkea mielisairaana. Tässä vaiheessa Yeong-hye on edennyt jo siihen vaiheeseen, että kieltäytyy kaikesta ravinnosta ja haluaa elää niin kuin kasvi: pelkästä auringonvalosta ja vedestä. Mielisairauden kuvaus ovat minusta romaanin parasta antia, ja sitä olisin toivonut enemmänkin, samoin sen pohdintaa, missä menee hyväksyttävän itsemääräämisoikeuden ja mielisairauden raja. Pohdin, olisiko Yeong-hyen sairaus voinut olla jokin erikoinen muoto anoreksiasta. Toisaalta selvä diagnoosi jossain määrin pilaisi romaanista jotain erityistä: romaani käsittelee pikemminkin käsittämätöntä, selittämätöntä ilmiötä, joka horjuu sairauden ja vakaan päätöksen rajalla. Kuten arvata saattaa, Yeong-hyetä pyritään pakottaa syömään, sitten hän joutuu letkuruokintaan taistellen kuitenkin koko ajan vastaan.

Vegetaristin hienous piilee muualla kuin juonessa. Se on kuvaus naisesta, jonka ruumis tuntuu kuuluvan kaikille muille paitsi hänelle itselleen, sekä kolmesta ihmisestä, joilla oli ainoastaan huonoja ratkaisuja. Romaanin kieli on nautinnollista, ja vahvimmin romaanista jäi mieleen sen tunnelma, joka oli voimakkaan ahdistunut, jopa pelottava. Jos romaani pitäisi asettaa johonkin alagenreen, minä sijoittaisin sen kauhuun. Kauheuksilla, kuten verellä, romaanissa ei mässäillä, mutta tunnelma on hyvin vahva. Lisää olisin kaivannut Etelä-Korean kulttuurin kuvausta, jota romaanissa oli hyvin vähän, toisin kuin esimerkiksi Helsingin Sanomat väitti. Toisesta suomennetusta eteläkorealaisesta romaanista (totta, eteläkorealaisia romaaneja on suomennettu vain kaksi), Kyung-Sook Shinin Pidä huolta äidistä, pidin juuri siksi, että se kuvasi suomalaiselle melko vierasta Etelä-Koreaa niin tapakulttuureineen kuin ruokineen.

Miinukset kumpuavat omasta tiedonhalustani ja uteliaisuudestani. Mitä  sellaista Yeong-hyen elämässä oli ehkä tapahtunut, joka ajoi hänet tällaiseen oireiluun? Vauhdittivatko raiskaukset hänen mielensä järkkymistä?

Itseltäni haluan kuitenkin kysyä: miksi oletan, että oireilun taustalla on jokin muu syy kuin yksinkertainen halu irrottautua kaikesta brutaalista?

Ennen kaikkea romaani on kuvaus itsemääräämisoikeudesta, sen rajoista ja muiden halusta kontrolloida ihmistä, jolla aiemmin ei tunnu olleen omaa tahtoa.

Kirjailija: Han Kang
Vegetaristi (romaani)
Kääntäjä: Sari Karhulahti (Deborah Smithin englanninnoksesta The Vegetarian)
Ilmestymisvuosi: 2007
Suomennos ilmestynyt: 2017

Kustantaja: Gummerus
Sivumäärä: 215

Kaunis päivä

Kun minä käännyin,

olit poissa

vain varjosi tavoitin

Se minut kätteli koruttomasti

neuvoi, että nousisin

Kun minä käännyin

olit poissa

vain varjoos hipaisin

Se sinut saatteli selittämättä

kielsi, että seuraisin

Kun minä käännyin,

olit poissa

(Heimo Hatakka)

Miksi opiskelijoiden mielenterveys horjuu?

Helsingin Sanomat uutisoi pari päivää sitten opiskelijoiden mielenterveystilanteesta ja huolestuttavasta asiasta: jo joka kolmas opiskelija kärsii mielenterveysongelmista, kuten masentuneisuudesta tai ahdistuneisuudesta, joka viikko. Ero naisten ja miesten välilläkään ei ole enää niin selvä, vaan miehet ovat ottaneet naisia kiinni tässä kyseenalaisessa tilastossa - mikä voi tietysti olla hyväkin asia siinä mielessä, että miehet ovat uskaltautuneet hakeutumaan avun piiriin aiempaa rohkeammin. Tulos on silti niin hirvittävä, että siihen pitäisi viimeistään nyt herätä, puhutaanhan erittäin suuresta ihmisryhmästä, ja vieläpä niistä, joiden harteilla tulevaisuus tulee vielä olemaan.

Erinomainen kysymys on ennen kaikkea se, miksi näin on. Miksi yhä useammalla opiskelijalla - jopa yhdeksällä prosentilla - on masennusdiagnoosi? Entä kuinka monella opiskelijalla on masennus muttei diagnoosia, saati hoitoa?

On ilmiselvää, että opiskelijoilla on kovia paineita. Huonoista työoloista muistetaan muistuttaa yliopistossa moneen otteeseen etenkin humanistisilla aloilla. Silti viesti opiskelijoille on, että heidän pitäisi äkkiä valmistua työelämään tekemään tulosta. Näen esimerkiksi opintotuen leikkaamisen viestinä opiskelijoille: sinä ja sinun alasi eivät ole tärkeitä, sinä olet kuluerä, siksi sinun kohdallasi halutaan säästää. Vaikka suurin osa opiskelijoista selviäisikin opintotukiuudistuksesta, viesti opiskelijoista rasittavana kulueränä on jo välittynyt.

Minä syytän opintotukiuudistusta opiskelijoiden mielenterveysongelmien pahenemisesta. Olen itse kärsinyt asian vuoksi voimakkaasta ahdistuneisuudesta ja saanut useita paniikkikohtauksia ajatellessani, miten selviän tulevaisuudessa, jos minulta vaikkapa saksitaan tukikuukausia pois. (Näin ei ilmeisesti ole käymässä, mutta pelkään silti alituiseen, sillä koskaan ei tiedä.) Olisikin mielenkiintoista kuulla, millaisen säästön opintotukiuudistus tuo yhteiskunnalle, kun samaan aikaan mielenterveysongelmien hoitokustannukset ja sairauslomat kasvavat.

Olen jo onneksi opintojeni loppusuoralla, mutten tiedä, miten olisin jaksanut, jos olisin esimerkiksi joutunut käymään töissä koko opiskeluaikani. Voimani olisivat loppuneet ja olisin joutunut pitkälle sairauslomalle, joka - jos nyt halutaan miettiä rahaa - olisi tullut kalliiksi. Ja entä jos ei mietittäisikään rahaa? Entä jos mietittäisiin sitä, miten huonosti meidän nuoremme voivat - sillä ovathan he tärkeitä ihmisinä, eivät pelkästään työntekijöinä ja varallisuuden kartuttajina? Ihmisiä, joiden hyvinvointi on tärkeää ilman mitään vaatimuksia?

Erittäin mielenkiintoisen pointin toi esiin ylilääkäri Kristiina Kunttu (ks. yllä oleva linkki). Hän arvioi, että mielenterveysongelmat ovat olemassa jo yliopistoon tai ammattikorkeakouluun tultaessa, sillä puhkeavathan monet mielenterveysongelmat jo murrosiässä. Lukiossa hyvin usea opiskelija kokee uupumusta suuren työmäärän vuoksi, enkä ihmettele miksi. Erityisesti tytöt uupuvat. Itsekin olin uupunut, minkä olen tajunnut vasta jälkeenpäin ymmärrettyäni, että koulun ohella pitää olla paitsi vapaa-aikaa, myös voimia viettää sitä vapaa-aikaa - koulu ei saa imeä kaikkia.

Onkin kysyttävä, mikseivät opiskelijat saa ongelmiinsa apua jo lukioaikana. Eikö nuoria oteta tosissaan? Eikö heille kerrota erilaisista apuväylistä? Isoissa kaupungeissa on helppo päästä puhumaan esimerkiksi koulupsykologille tai nuoriso-ohjajalle, mutta pienissä kaupungeissa tilanne voi olla toinen. Lisäksi lukio-opiskelijat saavat koko ajan kuulla viestiä siitä, miten heidän pitäisi tehdä kovemmin töitä arvosanojensa eteen ja miten laiskuus on synneistä suurin. Tämän viestin vuoksi tunnolliset ahdistuvat yhä enemmän, heikommin pärjäävät taas alkavat tuntea, että heissä on jotain vikaa, jos he eivät esimerkiksi masennuksen vuoksi jaksa opiskella.

Mitä tulee tosissaan ottamiseen, niin minua ei ainakaan otettu vakavasti teini-iässä vaan kuitattiin ongelmani "teiniangstilla". Muistan koululääkärin kerran kysyneen, ovatko bulimiaoireeni vain teini-iän kriiseilyä vai "oikeita". Jos tosiaan on todetusti niin, että iso osa mielenterveysongelmista alkaa jo murrosiässä, niin miksei murrosiässä alkavia sairauksia sitten oteta vakavasti, vaan ne kuitataan teiniangstilla? Edelleen: jos ajattelee karkeasti rahanäkökulmasta, säästyisi paljon rahaa, jos mielenterveysongelmat hoidettaisiin pois mahdollisimman varhain. YTHS ei ole koskaan kyseenalaistanut minua, joten sinänsä voidaan pitää positiivisena sitä, että käynnit mielenterveysongelmien vuoksi ovat kasvaneet. 

En usko, että juuri yliopisto-opiskelu on mielenterveysongelmien aiheuttaja, ainakaan suoraan. Kyllä yliopistossa joutuu työtäkin tekemään, mutta se ei ole lainkaan niin rankkaa kuin lukiossa, ja itselleen sopivan tahdin voi määritellä itse. Yliopistossa myöskään arvosanat eivät aiheuta niin suurta ahdistusta kuin lukiossa, sillä yliopistossa ei erityisemmin toitoteta, miten on saatava huippuarvosanat, jos haluaa päästä eteenpäin elämässä - toisin kuin esimerkiksi lukiossa. Itse olen kokenut pelkästään hyvänä sen, että olen voinut valita aineita ja kursseja oman mielenkiintoni mukaan. 

Ja lopuksi: mitä sitten pitäisi tehdä?

Ehkäpä esimerkiksi:

• ennaltaehkäisevä mielenterveystyö, esimerkiksi erilaiset nuorisotilat
• matalan kynnyksen apua esimerkiksi nuorisotyöntekijältä
• paineiden purkaminen
• nuorten ongelmien vähättelemisen lopettaminen
• sen ajatuksen betonoimista opiskelijoille, ettei heidän tarvitse pärjätä yksin
• todenmukainen kuva työelämästä; työtilanne voi olla nyt huono, mutta näin ei välttämättä ole aina; vielä ei tiedetä, mitä ammatteja tulevaisuus tuo
• opintotukikuukausien lisääminen, jotta opiskelijan ei tarvitse pelätä tulevaisuutensa vuoksi
• nuorten uupumuksen ottaminen tosissaan sen sijaan, että se tuomittaisiin laiskuudeksi
• armollisuus

Jotain positiivista kuitenkin: haluan kiittää YTHS:ää (eli Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiötä, joka tarjoaa terveyspalveluita yliopisto-opiskelijoille) hyvästä hoidosta, jota olen saanut niin mielenterveys- kuin yleisterveyden tai suun terveyden puolella. YTHS on arvokas avun väylä, jossa ensimmäistä kertaa koskaan minutkin on otettu vakavasti ja olen saanut apua. Siksi toivon, että YTHS:n resursseja lisätään tai ettei niitä ainakaan leikata, ja että mielenterveyspalveluihin ohjataan lisää resursseja, sillä mielenterveysongelmien hoitaminen ajoissa on kaikkien kannalta parasta, mitä voi tehdä.

Voidaan hyvin! 

- Mira

Asioita, jotka tuottavat iloa juuri nyt

Lisääntyvä auringonvalo

Aamujooga

Iltajooga

Hitaat aamut

Aamupala

Uusi palapeli

Zumba

Huulipuna

Postikorttien lähettäminen ja saaminen

Selfieiden räpsiminen

Spotify

Vapaus

Tulppaanit

Kirjaston lukusali

Hyvä kahvi

Hyvin nukutut yöt

Booster Buddy -appi (Android, iOS)

Askarteleminen

Vihreä tee

Ystävät

Värityskirja
Bloggaaminen

Puhtaat lakanat

Instagramin iloiset kuvat

Ryhmäterapia, joka alkaa pian

Hyvät ihmiset

Uimahalli

Hyvät uutiset

Kotidisko

Avantouinti

Viltti

Capoeira

Hömppälehdet

Kevään tuntu

Pitkä suihku

Maalaaminen

Kosteusvoiteet

Huulirasva

Kynsien lakkaaminen

Vadelmantuoksuinen parfyymi
Pitkä kävelylenkki

Rehellisyys

Hassut sattumukset

Valokuvaus

Salsa

Runot

Runojen kirjoittaminen

GIRLSin uusi kausi

Yle Areena

Teatteri

Lautapelit

Leipominen

Ystävänpäivä

Naistenpäivä

Linnunlaulu

Hassut eläinvideot

Kuumailmapallon näkeminen taivaalla

Pehmoinen pyjama

Yksinkertaisuus

Siisteys

Bullet Journal

Terve välinpitämättömyys

Kiitollisuus

<3

End the stigma - mielenterveys ja stigma

Rakastan End the stigma -kampanjaa, ja uskaltauduin itsekin nyt osallistumaan siihen. Kampanjassa kaikkein positiivisinta on, että diagnoosinsa julki tuoneet saavat paljon rakkautta ja ymmärrystä, kun vain uskaltavat sanoa ääneen. Mutta jos joillekin valopäille on vielä epäselvää, niin tiedoksi:

Mielen sairaudet ovat sairauksia siinä missä muutkin.

Mielenterveysongelmat eivät ole oma valinta.

Mielenterveysongelmat ovat olemassaoleva juttu huolimatta siitä, että niitä ei näe.

Mielenterveysongelmat vaikuttavat elämään monella tasolla. Niistä ei puhuta, jotta saataisiin huomiota tai jokin orjantappurakruunu, vaan siksi, että elämä helpottuu, kun ympärillä olevat ihmiset tietävät niistä.

Mielenterveysongelma ei tarkoita, että ihminen olisi huonompi kuin muut tai jollain lailla viallinen.

Mielenterveysongelmat eivät ole vitsi.

Mielenterveysongelmista voi parantua. <3